Kolumni 2/2010: Valelääkärin vastaanotolla

Valelääkäri puhutti alkuvuodesta. Itse kuulin kaverin edesottamuksista ensimmäisen kerran jo syksyllä, kun Karjaan apteekkari soitti ja kertoi terveyskeskuksen kaoottisesta tilanteesta.  Reseptit oli kirjoitettu miten sattuu, osa määrätyistä lääkkeistä oli oireisiin nähden ilmiselvästi vääriä eikä kukaan lotkauttanut ongelmille korvaansa.  Apteekin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi tarkistaminen, varmistaminen, korjaaminen ja joskus jopa keskustelu potilaan kanssa siitä, onko lääkitystä välttämätöntä aloittaa. Tällainen palaute ei sinänsä ole aivan ainutkertaista, vaikka tilanne Karjaalla olikin selvästi poikkeuksellisen kärjistynyt. Noviisi on noviisi, jokaisessa ammattikunnassa. Mieleen ei edes juolahtanut, että kysymyksessä olisi huijari.

Apteekeissa on pakko puuttua lääkemääräyksiin, jos niissä on epäselvyyksiä tai varmistamisen tarvetta. Reseptien tarkistaminen on apteekin arkipäivää, josta ei meteliä pidetä. Tässä onneksi harvinaisessa tilanteessa apteekin näkymätön työ sai laajan tunnustuksen. Monelle tämä osa apteekkitoimintaa taisi olla uutinen. Se on kuitenkin yksi niistä perusjaloista, joiden varassa apteekit seisovat. Lääkehuollon kokonaisvastuu ja erityisosaaminen sitovat apteekkitoiminnan tiukasti terveydenhuoltoon.

Olen ihmetellyt arvioita, joiden mukaan valelääkäri hoiti tehtävänsä mallikkaasti eikä potilasturvallisuus vaarantunut. Miten tämä on mahdollista? Lääkärin työssä – kuten apteekeissakin – täytyy tietää mitä tekee. Pelissä saattaa olla ihmishenki.  Vai saivatko valelääkärin potilaat avun jo tapaamalla lääkäriksi pukeutuneen ystävällisen henkilön, jolla oli aikaa kuunnella? Kuinka suuren osan terveyskeskusten jonoista voisi menestyksellisesti hoitaa muulla kuin lääkärityövoimalla? Paljastiko valelääkäri vahingossa jotain olennaista terveydenhuoltomme olemuksesta?

Terveydeksi!-lehti 1/2010

****

Kolumni 12/2009: Pikkuapulainen

Odottaessani esikoistani 1990-luvun alussa seisoin joka aamu samalla bussipysäkillä arvokkaan näköisen herrasmiehen kanssa. Hän kantoi mukanaan mustaa möhkälettä, jonka tunnistin kenkäpuhelimeksi. Pidin miestä vähän omituisena.

Aika kuluu ja kehitys kehittyy. Esikoinen saavutti täysi-ikäisyyden ja kännykkä kuuluu perusvarustukseen. Eikä sillä enää pelkästään puhella: känny herättää, suorittaa yksinkertaisia laskutoimituksia, sisältää kalenterin, ottaa yhteyden internetiin, soittaa lempimusiikkia ja toimii muistikirjana. Pitkässä kokouksessa istuessaan voi käydä virkistävää tekstiviestikeskustelua kavereiden kanssa. Ja paljon muuta.

Lähiaikoina kännykkä voi lisäksi kilkuttaa muistutuksia lääkkeenottoajoista, vastaanottaa viestejä lääkereseptien uudistamisesta ja lähettää tietoja unohtuneista lääkeannoksista vanhuksen omaisille tai kotihoitoon. Eikä siinä vielä kaikki. Uudet mallit auttavat kuulemma selvittämään tavaratalojen taustamusiikin esittäjät ja opastavat suoraan asianomaisen levyn ostamiseen netin välityksellä. Tästähän me kaikki olemme aina haaveilleet.

Kehittämisen varaa kuitenkin on. Työssäkäyvän perheenäidin unelma olisi kännykkä, joka skannaisi vaatekaapin sisällön, vertaisi sitä kalenterin päiväohjelmaan ja ehdottaisi päivittäin sopivan asukokonaisuuden. Ja illaksi ruokalistan resepteineen; raaka-aineet voisi tilata netin välityksellä kotiovelle. Ei pitäisi olla nykytekniikalla mahdotonta.               

Terveydeksi!-lehti 4/2009

****

Kolumni 9/2009: Vuosihuollon aika

Syksy alkaa aina tarmokkaasti. Hei loman jälkeen olotila on vielä vähän irtonainen, työpöytä näyttää siistiltä ja korvien välissä on tilaa epärealistisillekin suunnitelmille. Tosiasiat, kuten vuorokaudessa käytettävissä olevien tuntien rajallinen määrä ja lepoon tarvittava aika, ovat hautautuneet uusien ideoiden ja suuren innostuksen alle. Tämä on se hetki, jolloin päätetään kesäkilojen karistamisesta, jumppatunneista keskiviikkoisin, ranskan täydennyskurssista lokakuussa ja kuntosalikäynneistä lauantaiaamuisin. Hyvässä lykyssä osa päätöksistä saattaa toteutuakin.

Syksy on hyvää aikaa myös vuosihuollolle. Se alkaa heti loman jälkeen kampaajalla, joka perkaa kesän aikana villiintyneen pehkon ja värjää omituisen harmahtavan kasvuston päälaelta ruotuunsa. Käsittelyn jäljiltä syntyy uusi ihminen, jonka naapuritkin taas tunnistavat.

Seuraavat huoltotoimenpiteet ovatkin sitten jostain syystä hankalampia. Hammaslääkäriajan tilaaminen tuppaa helposti unohtumaan, ja lääkemääräysten uusiminen laboratoriokokeineen jää aina melkein viimeiseen tablettiin. Porattavaksi ja pisteltäväksi antautuminen hirvittää, vaikka pikkujuttujahan ne ovat. Oikeasti täytyy iloita siitä, että terveyttään on mahdollista hoitaa ja palveluja on saatavana. Työterveyshuolto kutsuu tarkistuksiin viiden vuoden välein. Iän myötä jokaisen olisi syytä käydä tarkistamassa terveydentilansa säännöllisesti. Kannattaahan omaa hyvinvointiaan vaalia ainakin yhtä hyvin kuin autoaan.             

Terveydeksi!-lehti 3/2009

***

Kolumni 6/2009: Ostarilta onneen

Kaupan vapaata aukioloa ajavat ovat pääsemässä maaliin. Tulevaisuutemme on yhteiskunta, jonka tahdittajana toimii tavarakauppa. Sen tahtoon me kaikki taivumme.  

Täytyyhän ihmisellä olla oikeus ostaa silloin kun hän haluaa. Ja megamarketit tarjoavat kaikkea, mitä ihminen tarvitsee.  Kehdosta hautaan.

Vain esihistorialliset muumiot miettivät, tarvitaanko elämässä eroa arkeen ja pyhään. Lepoa vastapainoksi työlle. Yhteisöllistä rauhoittumista. Nykyihmiselle on ensisijaista välitön tarpeen tyydytys, ja yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että se on mahdollista. Sitä paitsi kunnon kansalainen haluaa kaiken nyt heti. Tämä kuolematon sukupolvi ansaitsee vain parasta ja paljon.

Onnellisuus lisääntyy, kun kauppa kehittyy ja sen tulot kasvavat. Olemme jo tarpeeksi kauan kärsineet tavaran puutteesta, mikä on aiheutunut kaupankäynnille asetetuista turhista rajoitteista. Ostamme ilomielin enemmän kaikkea ja maksamme mielellämme lisääntyvien aukioloaikojen kustannukset.  Jokainenhan käsittää, ettei mikään ole ilmaista.

Saamme tietysti heittää hyvästit pienille kaupoille, joiden rahkeet eivät tässä pelissä tule riittämään. Mutta se lienee tarkoituskin.  Vain suuri on kaunista. Ja eihän se megamarketin vika ole, jos pieni kauppias ei jaksa painaa 24/7.          

Luomistyönsä jälkeen Jumalakin lepäsi seitsemännen päivän. Ihan vain vinkiksi. Meidän elämäämme ohjaavat kuitenkin paljon korkeammat voimat.                            

Terveydeksi!-lehti 2/2009

***

Kolumni 3/2009: Kevään merkit

KEVÄÄN MERKIT

Mummo opetti aikoinaan meille lapsenlapsille kevään merkkejä: ihmettelimme yhdessä reikiintyviä lumihankia ja tippuvia räystäitä. Omien lasteni kanssa en enää näitä keskusteluja ole voinut käydä, lunta tulee kitsaasti tai ei ollenkaan ja rapa roiskuu lokakuusta huhtikuuhun. Yksi varma kevään merkki kuitenkin paljastuu aina päivien pidentyessä – katujen varsia koristavat roskat ja muut jätekasat.

Tämäkin on lapsia puhutteleva aihe. Kauhistelemme yhdessä keväisiä pientareita, jotka leskenlehtien sijaan kukkivat karkkipapereita, mehutetroja, tupakka-askeja, pulloja, muovipusseja, paperisilppua ja muuta sekalaista rojua. Mietimme, mitä ajattelee henkilö, joka kippaa muovipussillisen roskia omakotialueella ojaan. Hajottaa kaljapullon hiekkalaatikkoon. Tai jättää kakasta raskaan vauvanvaipan levälleen jalkakäytävälle. Onko kysymys ajattelemattomuudesta, piittaamattomuudesta vai vain tyhmyydestä? Ajatellaanko, että sotkujeni siivoaminen kuuluu jonkun muun tehtäviin, kyllä yhteiskunta hoitaa?

Tilanteeseen suivaantuneen olen hankkinut pihdit, jotka ovat näppärä työväline roskapoliisille. Yhden pihtiniekan saavutukset ovat kuitenkin varsin vaatimattomia. Meitä kaikkia tarvitaan ympäristötalkoisiin. Hyvään alkuun pääsee pienillä asioilla. Heitetään roskat roskikseen, stumpataan tupakat tuhkakuppiin,. varustetaan auto roskapussilla, viedään pullot keräykseen. Järjestetään kevätsiivoustalkoot. Opetetaan lapsille ympäristön kunnioitusta ja osoitetaan samaa omalla käytöksellämme. Pieniä tekoja, joilla on iso merkitys. Eikä ole edes vaikeaa.

Terveydeksi!-lehti 1/2009

***

Kolumni 11/2008: Alueellistamisvinkkejä ministereille 

Syksyn puheenaihe lääkealalla ja muutenkin terveydenhuollossa on ollut viranomaistoiminnan uudelleenorganisointi. Stakes ja Kansanterveyslaitos yhdistyvät vuoden alusta uudeksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi. Terveydenhuollon Oikeusturvakeskus ja Sosiaali- ja terveysalan tuotevalvontakeskus lyövät hynttyyt yhteen muodostaen valvontaviranomaisen nimeltään Valvira. Lääkelaitoksesta leivotaan Lääkealan Keskusta, johon liitetään uusina toimintoina mm. rationaalista lääkehoitoa edistävän Rohto-keskuksen tehtävät. Niin on ainakin alustavasti suunniteltu, sillä lopullinen toimintakokonaisuus on vielä hämärän peitossa.

Tehtäviä tärkeämmäksi kysymykseksi on noussut Lääkealan Keskuksen siirtoesitys Kuopioon tai Ouluun. Keskuksen toiminnan jatkamista Helsingissä ei edes selvitetä.  

Viranomaistyöhön kuuluu runsaasti erilaisia kokouksia ja sidosryhmätapaamisia, kotimaassa ja ulkomailla.  Ne järjestetään usein siellä, mistä osanottajia saapuu eniten tai minne on helpoin matkustaa. Lääkealan Keskuksen viranhaltijoille on siis luvassa matkatöitä. Haasteitakin on. Henkilökunta on kieltäytynyt muuttamasta. Lentomatkailua pitäisi välttää. Uusi keskus tarvitsee toimitilat pikaisesti, mutta vielä ei tiedetä minne. Siirto Kuopioon herättäisi närää Oulussa ja päinvastoin. Ministereiden on nyt osoitettava valtiomiestaitonsa ja löydettävä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Minulla on ehdotus: perustetaan mobiili virasto, joka palaa päivittäin lähtöruutuun. Mannerheim käytti aikoinaan tukikohtanaan junaa, miksei Lääkealan Keskuskin voisi toimia raiteilla? Näin toiminta alueellistettaisiin tehokkaasti jopa kymmeniin kuntiin päivässä virastovaunujen halkoessa tiettömiä metsätaipaleita ja kaunista suomalaista maaseutua.

Idea on vapaasti käytettävissä myös muilla hallinnonaloilla.

Terveydeksi!-lehti 4/2008 

***

Mielipidekirjoitus 28.9. Lähipalvelut myös vanhoilla asuinalueilla on säilytettävä

Vantaalla on meneillään suuria kehityshankkeita. Marja-Vantaalle suunnitellaan asuinpaikkaa 27 000 asukkaalle, Leinelään 2 500 – 3000 asukkaalle. Rakennushankkeita on tarkoitus käynnistää ensi vuoden aikana.  Uusille alueille on kaavoitettu asianmukaisia palveluja, ja investointisuunnitelmat niitä varten on tehty.    

Vantaalla on paljon myös vanhoja asuinalueita, joiden kehittäminen ei saa jäädä uusien rakennushankkeiden jalkoihin. Merkkejä tällaisesta on kuitenkin nähtävissä. Opetuslautakunnalle esitetään ensi tiistaina, että Rekolan päiväkodin toiminnasta luovutaan Leinelän päiväkodin valmistuttua vuonna 2010. Toiminta kaavaillaan siirrettäväksi Havukoskelle, Matariin tai Asolaan.

Rekolassa on 2 700 asukasta. Viime vuosina suuria omakotitontteja on pilkottu ja alueelle on muuttanut lapsiperheitä. Tämä kehitys tulee jatkumaan.  Päiväkotia varten on valmiiksi kaavoitettu tontti keskeisellä paikalla Rekolan liikekeskuksen takana, mutta jostain syystä kaupunki ei ole käynnistänyt rakennushanketta. Nyt ollaan investoimassa nopealla aikataululla Leinelän toistaiseksi kuvitteelliselle alueelle, jossa ei ole vielä yhtään asukasta päivähoidon tarpeesta puhumattakaan.  Rekolan lapset tarvitsevat päiväkodin omalla asuinalueellaan. Uuden päiväkodin rakennushanke on käynnistettävä välittömästi, ja nykyisen päiväkodin toiminnasta luopuminen tulee ajoittaa vasta uuden hankkeen valmistumisen yhteyteen. Olemassa olevien asuinalueiden kehittämistarpeet ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin uusien alueiden rakentaminen.

Vantaan Sanomat 28.9.2008

***

Kolumni 9/2008: EU JAKAA VUODEPAIKKOJA

EU: n terveyspalveludirektiiviesitys näki päivänvalon heinäkuussa. Se sisältää paljon idealistisia tavoitteita Euroopan Unionin kansalaisten terveydenhuollon saatavuuden varmistamiseksi koko unionin alueella. Jos direktiivi tulee ehdotetussa muodossaan voimaan, ovat kaikki kansalaiset oikeutettuja hakemaan terveyspalveluja haluamastaan jäsenmaasta samoilla ehdoilla kuin asianomaisen maan kansalaiset. Eläköön vapaus, veljeys ja tasa-arvo!

 Me suomalaiset olemme jo pari vuotta saaneet nauttia hoitotakuusta, joka on purkanut julkisen terveydenhuollon sietämättömän pitkiksi venyneitä hoitojonoja. Kansalainen joutuu nykyisin lain mukaan jonottamaan verovaroin maksettuun kiireettömään hoitoon enintään puoli vuotta. Emme kuitenkaan voi valita itse hoitopaikkaamme, vaan meidät ohjataan kotipaikkakunnan perusteella tiettyihin terveydenhuollon toimipisteisiin.

Uusi terveydenhuoltolaki tuonee lisää valinnanvapautta suomalaisille hoitopaikkojen suhteen. Tämä yhdistettynä EU-kansalaisten mahdollisiin oikeuksiin aiheuttaa päänvaivaa ainakin kuntapäättäjille. Terveydenhuolto imee budjeteista kaiken tarjolla olevan ja usein mieluusti enemmänkin. Pelkästään lakisääteisten velvoitteiden toteuttaminen vie kunnissa usein lähes kaiken terveystoimeen kanavoidun rahoituksen. Mistä löytyvät lisärahat ja muut resurssit muiden EU-maiden kansalaisten hoitoon? Terveydenhuoltojärjestelmämme mitoituksen perusteena on käytettävä oman väestömme tarvetta. Rahalle on muutakin käyttöä kun varata vuodepaikkoja direktiivin perusteella muiden EU-kansalaisten hoitoon. Toivottavasti kunnat ja parlamentaariset edustajamme huolehtivat siitä, että julkinen terveydenhuoltomme voi jatkossakin kohdentaa resurssinsa ensisijaisesti omien kansalaistemme tarpeisiin. Vai pitäisikö meidänkin tarttua tilaisuuteen ja purkaa hoitojonoja lähettämällä potilaita naapurin hoitoon?

Terveydeksi!-lehti 3/2008

***

Lehtikirjoitus 31.5.2008: KUNNIAVELKA MAKSUUN

Sotainvalidien Veljesliiton Vantaan yhdistys ja Vantaan kaupunki tekivät vuonna 2000 selvityksen sotavammaisten palvelujen ja hoidon tarpeesta Vantaalla. Kahdeksan vuotta sitten tehdyn tutkimuksen aikaan Vantaalla asui 374 sotainvalidia, joista kyselyyn vastasi 250 henkilöä. Heistä 85 % oli täyttänyt 75 vuotta. Puolella vastaajista sotavamman haitta-aste oli alle 30 %. Noin viidesosalla oli myös muita, sodan jälkeen saatuja vammoja.

Sotainvalidit saavat valtion tukea sotavammalain mukaisesti mm. sairaanhoidosta ja kuntoutuksesta. Lisäksi kunnille korvataan vähintään 20 prosentin sotainvalidien kuntoutuksesta, kotipalvelusta, omaishoidon tuesta ja asumispalveluista aiheutuvat kustannukset.Nämä palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia. Kyseisiä palveluja ovat mm.kodinhoitoapu, tukipalvelut (ateriapalvelu, saunapalvelu, pyykkipalvelu, saattoapu, turvapuhelin, kuljetuspalvelu, siivouspalvelu), kotisairaanhoito sekä avohoitona annettava lääkinnällinen kuntoutus. Vähintään 30 prosentin sotainvalidin pitkäaikaisen laitoshoidon sekä kuntouttavan lyhytaikaisen laitoshoidon korvaa Valtiokonttori. Alle 20 prosentin sotainvalidit jäävät kuitenkin näiden tukien ulkopuolelle. 

Kotona asumista tukevien palvelujen tarve osoittautui tärkeäksi Vantaan sotavammaisten jokapäiväistä selviytymistä selvittävässä kyselyssä. Vuonna 2000 suurin osa sotavammaisista asui vielä kotonaan, mutta apua tarvittiin erityisesti liikuntakykyä vaativiin toimiin, kuten kodin siivoukseen, puhtaanapitoon ja asiointiin.

Ikääntymisen myötä sotavammojen aiheuttamat haitat yleensä pahenevat ja erilaisten palvelujen tarve lisääntyy. Vantaalaisten sotavammaisten keski-ikä on tällä hetkellä yli 80 vuotta. Osa on jo poistunut joukostamme. Nämä naiset ja miehet ovat uhranneet parhaat vuotensa maamme puolesta. Meillä on oltava varaa kaikin tavoin helpottaa heidän elämänsä viimeisiä vuosia. Yksi keino olisi mahdollistaa Vantaalla myös alle 20 prosentin haitta-asteella vammautuneiden veteraanien pääsy tuetun hoidon piiriin. Nyt on käsillä viimeiset hetket kunniavelan maksamiseen.  

Uusi Vantaa 1/2008

***

Kolumni 2.6.2008: RUISLEIVÄN SYRJÄSSÄ 

Jos on ollut vähänkin pidempään ulkomailla, iskee ikävä ruisleipään. Missään ei ole niin hyvää perusleipää kuin suomalainen ruisleipä. Paitsi ehkä pienissä ranskalaisissa boulangiereissa, joiden vastaleivotut rapeakuoriset patongit vievät kieltämättä kielen mennessään. Mutta eivät nekään vedä vertoja aidolle, perinteiselle ruisleivälle.

Toisin kuin vaaleat serkkunsa, oikea ruisleipä vain paranee vanhetessaan. Tuoreena se on herkullista, tuoksuvaa ja sopivan hapanta. Vanhetessaan se kiinteytyy, maku tiivistyy ja leivästä saa leikattua säntillisiä ohuita siivuja viimeiseen suupalaan saakka.  

Monella paikkakunnalla on oma ruisleipämestari, paikallinen leipomo, jonka leipä on sitä Suomen parasta. Kotimaan matkoilla maistelemme näitä herkkuja: Pekka Heikkisen juureen leivottua Kajaanissa, Liikasen limppua Kotkassa tai Mannisen limppua Konnevedellä. Joka lauantai haemme tuoreen ruisleivän oman kylän leipomosta. On sääli, että osa pienistä paikallisista leipomoista on joutunut luovuttamaan suurten ketjujen puristuksessa. Tulevaisuus valmistaikinaleipien varassa kauhistuttaa.  

Suomalaiset ovat pohjimmiltaan vähään tyytyväistä kansaa. Joissakin asioissa aivan liian vähään. Meille syötetään ruisleipänä muovipussiin pakattuja vehnäsekoitteita, jotka kuivuvat hetkessä mauttomiksi käppyröiksi tai täplittyvät homekuorrutukseen. Sellainen peli ei vetele! Me olemme imeneet rakkautemme ruisleipään jo äidinmaidossa, ja perinne voi jatkua ainoastaan aidoilla kokemuksilla. Jokaisen lapsen täytyy saada makumuisto lämpimän ruisleivän, voin ja kylmän maidon liitosta. Se on suomalaisuutta parhaimmillaan, siitä kannattaa pitää kiinni. 

Terveydeksi!-lehti 2/2008

***

Kolumni 27.1.2008: HYVÄ RENKI SAA PAIKAN

Viime vuosikymmeninä tekniikka on kehittynyt kiivaasti. Miten ihmeessä ennen pärjättiinkään ilman tietokoneita, kännyköitä, internetiä ja laajakaistaa? Moni asia arjessamme on tietotekniikan ansiosta muuttunut helpommaksi.

Innokkaimmat edistyksen visionäärit näkevät tietotekniikan mahdollisuutena muuttaa kaikki nykyistä paremmaksi. Hankaliinkin asioihin tuntuu löytyvän helppoja ratkaisuja kuin apteekin hyllyltä. Ennakkoluulottomat hankkeet saattavat kuitenkin kohdata vastoinkäymisiä. Silloin vika ei tietenkään ole tekniikassa, vaan meissä ihmisissä, jotka tyhmyyttämme emme mukisematta mukaudu sen vaatimuksiin. Jos hankkeen takana on riittävästi muskeleita, saadaan kansa lopulta kuriin vaikka pakolla. Tästä esimerkkinä katselemme nyt kasvavalla joukolla katkeilevaa ja palasiksi hajoavaa tv-kuvaa.      

Terveydenhuollossakin on satsattu tietotekniikkaan. Lopputuloksena on syntynyt viidakko keskenään yhteen sopimattomia tietojärjestelmiä ja tilanteita, joissa edes samassa rakennuksessa sijaitsevan terveyskeskuksen ja sairaalan välillä mikään tieto ei kulje. Tämä kehitys ei ole ollut kenenkään edun mukaista – paitsi tietysti niiden yritysten, jotka järjestelmiä ovat sorvanneet. Nyt kaiken pitäisi muuttua paremmaksi. Hoidon kannalta keskeiset potilastiedot tulevat terveydenhuollon yhteiseen arkistoon ja lääkemääräykset alkavat liikkua sähköisesti jo tänä vuonna. Nyt jännitetään, miten ratkaisut käytännössä toimivat eri osapuolien – potilaiden, lääkäreiden ja apteekkien - näkökulmasta. Laki velvoittaa terveydenhuollon ja apteekit siirtymään järjestelmien käyttöön viimeistään vuonna 2011. Potilas saa toistaiseksi päättää itse omien tietojensa käytöstä, mikä on hyvä asia. Tietotekniikka on renki eikä isäntä. Jos se palvelee hyvin, se vakiinnuttaa asemansa ilman pakkoa.            

Terveydeksi!-lehti 1/2008

***

Kolumni 28.10.2007: TIEDÄTKÖ RISKISI?

Aikuisiän diabetes on lisääntynyt viime vuosien aikana yli kolmanneksella. Sairaus koskettaa laajasti koko työikäistä väestöä, ja mikä pahinta, nykyisin jopa lapsia.

Se altistaa monille vakaville sydän- ja verisuonisairauksille ja alentaa elämänlaatua. Sen pelätään aiheuttavan tulevaisuudessa merkittäviä kustannuksia terveydenhuollolle, sekä paljon inhimillistä kärsimystä.  

Aikuisiän diabetes on melkein aina elintapasairaus, jonka taustalla ovat vähäinen liikunta, epäterveelliset ravitsemustottumukset ja ylipaino. Paras hoito löytyykin elämäntapojen muutoksesta. Kaikkein järkevintä olisi kuitenkin ehkäistä sairastuminen etukäteen.

Kansallisen Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman (DEHKO) aloittaminen vuonna 2000 on merkinnyt diabetestiedon lisääntymistä myös apteekeissa. Lääketiedon lisäksi ne tarjoavat tietoa myös diabeteksen ehkäisystä. Helpolla riskitestillä voi jokainen arvioida luotettavasti omaa diabetesriskiään. Testi löytyy apteekeista ja internetistä. Mitäpä jos tekisit testin jo tänään? Jos pisteitä on kertynyt riskirajalle asti, saattaa tie uuteen, terveempään elämään löytyä vaikkapa omalla paikkakunnalla toimivan diabetesyhdistyksen avulla.

On arvioitu, että 200 000 suomalaista sairastaa tietämättään aikuistyypin diabetesta, ja lähivuosina määrä lisääntyy entisestään. Tilanteen hallitsemiseksi tulisi kaikissa kunnissa käynnistää omat, valtakunnallisia linjauksia noudattavat diabeteksen ehkäisyohjelmat. Toimintaan tulisi kutsua mukaan kaikki tahot: terveydenhuollon lisäksi myös koulut, yritykset ja järjestöt. Vain viemällä toimenpiteet laajasti konkreettisen toiminnan tasolle voidaan vastata niihin haasteisiin, joita uhkaavasti lisääntyvän kansanterveysongelman kuriin saaminen vaatii.

Terveydeksi!-lehti 4/2007

***

Kolumni 19.4.2007: JUHLAVUOSI 2007

Lääkeala juhlii pyöreitä vuosia. Suomen Apteekkariliitto täyttää 110 vuotta, Suomen Farmasialiitto 90 vuotta, Lääketeollisuusliitto 50 vuotta ja Orion 90 vuotta. Erilaisten historiikkien kautta on ollut mielenkiintoista seurata, miten lääkeala on kehittynyt.

Satakunta vuotta sitten lääkealaa edustivat maassamme vain apteekit. Tärkeimpiä kysymyksiä olivat saatavuus ja laatu. 1800-luvulla apteekit valmistivat itse suuren osan lääkkeistä. Raaka-aineet tuotettiin enimmäkseen itse, mutta osa oli ostettava ulkomailta. Toimituksia oli kaksi kertaa vuodessa. Tilanne helpottui, kun apteekkarit käynnistivät lääketukkukauppatoiminnan 1800-luvun lopulla. Lääkkeiden saatavuuden varmistamiseksi apteekkarit aloittivat myös lääkkeiden teollisen tuotannon.   

1900-luvun alussa humpuukilääkkeiden kauppa apteekkien ulkopuolella kukoisti, ja ihmisille tarjottiin jopa suoranaisia myrkkyjä. Päivittäistavarakauppiaat vaativat jo silloin kaikkien teollisesti valmistettujen lääkkeiden myyntiä itselleen. Lääketurvallisuuden varmistamiseksi apteekeissa tutkittiin rohdosten ja omien valmisteiden laatu – kuten tehdään edelleen. Apteekkarit olivat kuitenkin huolissaan teollisesti valmistettujen lääkkeiden laadusta ja vaativat niille viranomaishyväksyntää jo 1920-luvulla. Kun se ei onnistunut, perustivat apteekkarit ja lääketukkukaupat ”patenttilääkkeille” oman tutkimuslaboratorion. Se toimii nykyisin osana viranomaisvalvontaa. Lääkkeiden myyntilupamenettelykin saatiin 1960-luvulla talidomidi-katastrofin seurauksena.

Apteekkiala ja apteekkarit ovat kautta historian hoitaneet leiviskäänsä vastuullisesti ja ammattitaidolla. Sama toimintatapa jatkuu toivottavasti tulevaisuudessa. Monet vuosisataiset kysymykset ovat ajankohtaisia tänäkin päivänä.

Terveydeksi!-lehti 2/2007 

***

Kolumni 5.3.2007: Lääkehoidot kuntoon

Ikääntymisen myötä lääkkeiden käyttö lisääntyy ja myös lääkehoitoihin liittyvät ongelmat yleistyvät. Vähintään viittä reseptilääkettä käyttäviä yli 74-vuotiaita on lähes 40 prosenttia ikäluokasta, ja 65-vuotiaistakin noin kolmannes. Monilääkityillä on myös käytössään eniten itsehoitolääkkeitä. Lääkkeiden haittavaikutuksia on arveltu esiintyvän vanhusväestössä joka viidennellä.

Tyypillisesti haittojen taustalla olevia syitä ovat tarpeettomat, päällekkäiset tai keskenään yhteen sopimattomat lääkkeet. Lääkitykseen liittyvät ongelmat aiheuttavat eri tutkimusten mukaan 20–40 prosenttia iäkkäiden sairaalahoidon tarpeesta.

Ikääntyvien kotona selviytymistä pyritään nykyisin tukemaan eri keinoin. Seniorikansalaiset käyttävät usein kunnallisia kotipalvelun ja kotisairaanhoidon palveluita. Niihin kuuluu myös lääkeasioiden hoitaminen; apteekkikäynnit ja lääkkeiden jakaminen annostelijoihin. Lääkityksen kokonaisuutta sen sijaan tarkastellaan harvoin, eikä ikäihmisen vaivoja ehkä osata epäillä mahdollisiksi lääkkeiden haittavaikutuksiksi.

Tulevien vuosien haasteena on löytää uusia toimintatapoja terveydenhuollon palvelujen turvaamiseksi. Ratkaisu lääkehuollon hallintaan löytyy omasta lähiapteekista. Apteekkien uudet palvelut, koneellinen annosjakelu ja lääkehoidon tarkistus, tuovat etuja kaikille osapuolille: asiakkaalle lääketurvallisuuden lisääntymisenä ja lääkehoidon laadun paranemisena, kunnalle kotisairaanhoidon työmäärän vähenemisenä ja yhteiskunnalle tarpeettomien lääkekustannusten alenemisena. Ikäihmiset ansaitsevat parasta mahdollista hoitoa. Yhteistyö apteekkien ja muun terveydenhuollon kesken varmistaa sen toteutumisen.

Terveydeksi!-lehti 1/2007

***

Pääkirjoitus 2.3.2007: Pelisäännöt annosjakelun korvaamiselle

Apteekkien uusi palvelu, koneellinen annosjakelu, on saanut lähes varauksetta innostuneen vastaanoton terveydenhuollossa. Lääkärit ja hoitajat ovat ymmärtäneet palvelun merkityksen lääketurvallisuuden parantamisessa ja tarpeettomien lääkekustannusten karsimisessa.

Potilaat ovat pääasiassa suhtautuneet palveluun myönteisesti. Myös kunnat ovat havainneet palvelun hyödyt henkilökunnan ajankäytössä. Yhä useampi onkin päättänyt siirtää potilaskohtaisen lääkejakelun apteekille. Potilaita on tällä hetkellä hieman yli 4 000, ja palvelua tuottaa noin 130 apteekkia.

Suurin osa annosjakelun potilaista on iäkkäitä ja monisairaita henkilöitä, joilla on käytössään useita lääkkeitä. He hyötyvät annosjakelusta eniten, mutta 6–7 euron suuruinen viikkopalkkio voi olla heille ylivoimainen kustannus. Joissakin tapauksissa kunta maksaa palkkion tai osallistuu maksuun, mutta edelleen valtaosa kustannuksesta jää potilaiden maksettavaksi.

Kela korvaa 3-vuotisen kokeilun ajan apteekin palkkiosta enintään 0,84 euroa viikossa, mutta vain, jos potilas on täyttänyt 75 vuotta ja hänellä on käytössään vähintään kuusi annosjakeluun soveltuvaa, sv-korvattavaa lääkettä. Korvattavuutta ja sen tasoa arvioidaan seuraavan kerran vuoden 2008 aikana. Silloin koneellisen annosjakelun hyödyistä ja kustannusvaikutuksista tulisi olla saatavilla tutkimustietoa päätöksenteon perusteeksi.

Annosjakelupalvelun korvattavuus on takerrellut viime vuosina tutuksi tulleeseen ongelmatiikkaan: miten avohoidon lääkkeisiin liittyvät kustannukset jaetaan Kelan ja kuntien välillä. Annosjakelun kautta on mahdollisuus saada tuntuvia säästöjä potilaan ja Kelan lääkekustannuksiin, kun lääkitykset tarkistetaan, tarpeettomat lääkkeet poistetaan ja lääkehävikki vähenee. Mutta samalla kunta tai sosiaalihuollon laitos saa säästöjä hoitajien työssä. Yhteiset rahat kahdessa budjetissa muodostavat niiden jakamiseen ylipääsemättömän ongelman.

Tanskassa koneellinen annosjakelu käynnistyi apteekeissa vuonna 2003 lääkeviranomaisten vaatimuksesta potilasturvallisuuden parantamiseksi. Sen piirissä on nyt noin 30 000 ikäihmistä, joille palvelu korvataan sairausvakuutuksesta keskimäärin 75-prosenttisesti, samoin Ruotsissa, jossa potilaita on lähes 170 000.

Me voisimme ottaa oppia naapureistamme. Aivan ensimmäiseksi odotamme viranomaisilta tukea ja toimenpiteitä annosjakelua koskevan tutkimuksen tekemiseen. Annosjakeluun liittyvää pelisääntöjen selvittämistä ja laajempaa käyttöönottoa kunnallisen palvelujärjestelmän tukena ehdottaa myös professori Jussi Huttunen raportissaan Lääkkeiden kustannusvastuun ongelmista sairausvakuutuksen ja julkisen terveydenhuollon välillä.

Apteekkarilehti 3/2007

***

Kolumni 11.12.2006: Oikeus hyvään hoitoon

Lääkkeiden myynti ei viime vuosina ole juurikaan lisääntynyt, mutta sairausvakuutuksen korvausmenot kasvavat jatkuvasti. Kasvu johtuu kahdesta tekijästä – uusista, aikaisempaa kalliimmista lääkkeistä ja uusien potilaiden tulemisesta korkeimpiin lääkekorvausluokkiin.

Vaikeimpia sairauksia sairastavia potilaita oli viime vuonna lähes 800 000. He sairastavat diabetesta, syöpää, MS-tautia, epilepsiaa, Alzheimerin tautia, vakavia mielenterveyshäiriöitä ja muita pitkäaikaista hoitoa vaativia sairauksia. Lääkkeet ovat usein kalliita, mutta monelle elämän jatkumisen edellytys. Osalle ne taas antavat mahdollisuuden selviytyä jokapäiväisistä askareista itsenäisesti. Tähän potilasjoukkoon kuuluu vajaa neljännes lääkekorvausten saajista, mutta heidän korvaustensa osuus on lähes puolet kaikista lääkekorvauksista.

Valtiontalous ei kestä korvausmenojen kasvua. Vaikka lääkkeiden hintoja pyritään eri keinoin hallitsemaan, osa hoidoista tulee aina olemaan yksittäisen henkilön maksukyvyn ulottumattomissa. Lääkekorvausjärjestelmän tarkoituksena on tulla avuksi juuri tällaisissa tilanteissa. 

Kaikkien mielestä sairaan on saatava parasta hoitoa. Mutta pystytäänkö tämä varmasti toteuttamaan? Onko tilanteita, joissa hoitoa on mutta hinta estää sen saatavuuden? Ainakin tulevaisuudessa näin voi käydä, ellei asialle tehdä jotain.

Yksi mahdollisuus olisi muuttaa korvausjärjestelmää siten, että yhteiskunnan rajalliset varat kohdistetaan niille, joille hoidon saaminen on elintärkeää. Järjestelmä voisi ottaa huomioon myös perhekoon ja taloudellisen tilanteen. Muutos johtaisi kuitenkin valtaväestön saamien korvausten pienenemiseen.

Elämän tärkeistä asioista kysyttäessä moni mainitsee ensimmäisenä terveyden. Kuka tahansa meistä voi kuitenkin sairastua vakavasti. Silloin olisi turvallista tietää, että toipuminen ei ole ainakaan rahasta kiinni.

Terveydeksi!-lehti 4/2006

***

Mielipide 22.11.2006: Kehäradalle monitoimiasemia

Kimmo Kiljunen kirjoittaa vastineessaan (VS 15.11.) Helsingin lentokentästä ja Helsinginkansainvälisestä lentokentästä. Kiljunen on ilmeisesti unohtanut, että Kyseessä on Helsinki-Vantaan lentoasema, joka palvelee koko Suomea. Kiljunen on oikeassa siinä, että myös helsinkiläisten tulee osallistua lentoasemalle tulevien junaterminaalien rakentamiseen, mutta mielestäni espoolaisten, lahtelaisten, hämeenlinnalaisten, tamperelaisten ym. Suomen asukkaiden kanssa, sillä käyttäväthän hekin näitä palveluja. Lentoasemalle kuuluvien terminaalien rakentaminen kuuluisi itsestään selvästi valtion ja Ilmailuhallituksen vastuulle. 

Eri asia on kaupunkiradan varrelle tulevien juna-asemien kustannukset. Jos asemat ovat kylmiä ja kolkkoja, kuten useimmat lähiliikenteen asemat, kustannukset tulevat pelkästään verorahoilla maksettaviksi.

Koska Vantaalla on aikomus kaavoittaa uuden radan varteen jopa 30 000 asukkaan lähiö, luulisi, että rakennusliikkeillä ja kaupan keskusliikkeillä olisi myös intressejä osallistua rakentamaan palveluja pikkukaupungin kokoiselle asuntoalueelle. Helsingin Kampin bussiterminaali on hyvä esimerkki siitä, miten rakennusliike vastasi bussiterminaalin rakennuskustannuksista saadessaan vastineeksi rakennusoikeutta alueelle. Mittakaava on tässä tapauksessa pienempi, mutta samaa ideaa voisi hyvin hyödyttää Vantaalla.

Ostoskeskuksen yhteyteen sopisi vaikkapa uusi lentokenttähotelli, joka olisi raideyhteyden päässä lentoasemalta ja johon matkustajat pääsisivät vetolaukkuineen ilman, että joutuisivat ottamaan askeltakaan ulkoilmassa räntäsateessa taikka purevassa viimassa. Aluetta tulee ja pitää ideoida vapaasti. Kaavoittajalla on tässä tärkeä ja Vantaan kannalta taloudellisesti merkittävä tehtävä.

Lopuksi voin yhtyä Kimmo Kiljusen loppulauseisiin; ”Nyt kun olemme saaneet valtion upean päätöksen, on syytä aloittaa kehäradan rakentaminen mahdollisimman pian. Vantaan panosta tarvitaan, mutta vastuullisen päätöksentekijän on ennakkoluulottomasti kartoitettava kaikki mahdolliset rahoituslähteet.”  Ja korostan, että todellakin kaikki mahdolliset rahoituslähteet eikä pelkästään julkiset.

Vantaan Sanomat 22.11.2006 

***

HS Vieraskynä 21.11.2006: Lääkehoidon palveluja parannettava

Julkisuudessa on keskusteltu ikääntyvien ihmisten lääkehoidossa todetuista puutteista. Kenelläkään terveydenhuollon toimijalla ei ole hallussaan kaikkea potilaan hoidon kannalta tärkeää ja välttämätöntä tietoa. Tieto ei myöskään kulje hoitoketjussa, mistä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia ja terveysriskejä.

Ongelmat ovat merkittäviä, sillä Kelan tilastojen mukaan Suomessa oli vuonna 2005 yli 330 000 sellaista 65 vuotta täyttänyttä, jotka käyttävät vähintään kuutta lääkettä. Luku on todellisuudessa vielä suurempi, sillä Kela rekisteröi vain lääkehankinnat, joista maksetaan sairausvakuutuskorvaus.
    
Professori Sirkka-Liisa Kivelä puuttui sosiaali- ja terveysministeriölle laatimassaan raportissa useisiin tärkeisiin seikkoihin vanhusväestön hoidossa, lääkityksessä ja hoitoon osallistuvan henkilökunnan koulutuksessa. Hän ehdotti muun muassa laajojen lääkkeisiin liittyvien lisäkoulutusohjelmien järjestämistä alan eri toimijoille.

Tämä on tärkeää ja kannatettavaa, sillä hoitajat saavat nykyisellään varsin vähän lääkeopetusta. On kuitenkin muistettava, että jokaisella ammattiryhmällä on omat tehtävänsä.

Lisäkoulutuksella voidaan parhaimmillaankin vain raapaista lääkkeisiin ja lääkehoitoihin liittyvien osaamistarpeiden pintaa. Monet käytännön asiat voitaisiin hoitaa nykyistä joustavammin, jos työprosessit pohdittaisiin uudestaan ja nykyisiä toimintatapoja muutettaisiin.

Kokemus on osoittanut, että useita lääkkeitä samanaikaisesti käyttävien lääkitykset olisi käytävä läpi säännöllisesti turhien hoitojen purkamiseksi ja oikean annostelun varmistamiseksi. Arviointi ja hoitopäätökset kuuluvat lääkärille, mutta lääkitysongelmien selvittelyssä farmaseuttisen koulutuksen saaneista olisi suuri apu.

Farmaseuttien ja proviisoreiden lääketuntemus on laaja verrattuna muihin terveydenhuollon koulutuksen saaneisiin. Viime vuonna käynnistetyllä täydennyskoulutuksella farmaseutit ja proviisorit saavat vielä erityispätevyyden vaativaan lääkehoidon kokonaisarviointiin.

Yhteistyö apteekkien kanssa lääkitysten tarkistamisessa merkitsisi suurta parannusta sekä potilaiden että terveydenhuollon kannalta.
    
Lääketurvallisuutta pyritään parantamaan myös lääkkeiden koneellisen annosjakelun avulla. Tavoitteena on saada paljon lääkkeitä käyttävien potilaiden lääkehoito ja lääkekustannukset hallintaan. Palvelu vapauttaa hoitohenkilökunnan resursseja lääkkeiden jakelusta varsinaiseen hoitotyöhön ja vähentää lääkitysvirheitä laitoksissa.

Vaikka koneellinen annosjakelu on koettu tarpeelliseksi ja hyväksi, se on lähtenyt liikkeelle varsin hitaasti. Palvelun saa Suomessa nyt noin 3 200 potilasta. Esimerkiksi Tanskassa, jossa palvelu tuli apteekkeihin vuonna 2003, annosjakelupotilaita on nyt yli 27 000. Ruotsissa määrä on jo noin 160 000.

Uusien apteekkipalvelujen kehittäminen kompastuu usein kustannuksiin, jotka ne aiheuttavat apteekeille ja asiakkaille. Eniten lääkkeitä käyttävät ovat iäkkäitä ja usein pienituloisia. Vaikka he hyötyvät eniten uusista palveluista, tuskin voidaan ajatella, että palvelujen kehittämisestä ja ylläpitämisestä syntyvät kustannukset tulisivat yksin heidän maksettavikseen.

Esimerkiksi Tanskassa apteekkien annosjakelupalvelua pidetään tärkeänä potilasturvallisuuden varmistajana. Sen käyttöönottoa on edistetty korvaamalla palvelusta perittävä maksu potilaille lähes kokonaan. Ruotsissa valtio maksaa kaikki annosjakelusta aiheutuvat kustannukset. Meillä palvelusta maksaa yleensä potilas.

Kela korvaa vuoteen 2009 saakka kestävän kokeilun ajan pienen osan palkkiosta 75 vuotta täyttäneille, yli kuutta korvattavaa lääkettä käyttäville potilaille. Enemmistö näistä potilaista asuu palvelutalossa tai on kotisairaanhoidossa.

Lääkehoitoihin liittyvien palvelujen kehittämiselle on selkeä tarve. Yhteiskunnalta vaaditaan kuitenkin riittävää panostusta, jotta palveluja voidaan tarjota niitä tarvitseville.

Helsingin Sanomat 21.11.2006

***

Kolumni 8.11.2006: Suklaapuikot saivat porttikiellon

Vielä 1980-luvulla astmaatikot saivat apteekista lääkkeeksi hulluruohoa sisältäviä astmasavukkeita – sen ajan sovellus keuhkoihin lääkeainetta kuljettavista inhalaattorista. Ajat ja asenteet ovat kuitenkin muuttuneet, ja tänä päivänä ajatus lääkesätkästä puistattaa. Tupakka on astmaa sairastavalle myrkkyä, niin kuin se on kaikille muillekin.

Yhteiskunta on ponnistellut laajasti kuolettavan tavan kitkemiseksi väestöstä. Kaikkinainen tupakan markkinointi ja myynnin edistäminen on kiellettyä. Sitkeän työn tulokset alkavat jo näkyä. Aikuisväestön tupakointi on vähentynyt Euroopan alhaisimmalle tasolle, työpaikat, julkiset tilat ja kulkuneuvot ovat itsestään selvästi savuttomia, ja nykyisin iltaakin voi istua ravintolassa ilman, että ensimmäiseksi kotona on paiskattava koko vaatekerta pesukoneeseen ja mentävä suihkuun päästäkseen eroon tympeästä tupakanhajusta.

Myönteisessä kehityksessä on kuitenkin yksi kauneusvirhe: nuorten tupakointi, johon ei ole pystytty halutulla tavalla vaikuttamaan. Nuoruuteen kuuluu kapinointi ja kokeilunhalu sekä vimmattu halu esiintyä aikuismaisilla maneereilla. Ikääntyminen ja sairaudet ovat epätodellisen kaukaisia asioita. Mikäpä olisikaan sopivampi kohderyhmä epäkiitollisen tehtävänsä kanssa painiskeleville tupakan markkinamiehille!

Keinoja onkin sitten mietittävä tarkoin, koska juuri mikään ei ole enää sallittua ja vanhat hyvät konstit ovat osoittautuneet muulla tavoin kelvottomaksi. Marlboro-mies otti ja kuoli keuhkosyöpään notkauttaen brändin uskottavuutta ikävästi miinuksen puolelle, ja nuoriso tuntee Camelbootsitkin ennen muuta ikämiesten nahkasaappaina. Ideoita täytyy siis poimia muualta. Ja onnistuuhan se, korkeapalkkaisilta innovaattoreilta.

Asenteiden muokkaus on kaiken a ja o. Tiedetään hyvin, että riippuvuutta aiheuttaa nikotiinin lisäksi myös tapa toimia ja käyttää käsiään. Jotenkin olisi siis saatava tupakat lasten käsiin. Malli löytyykin jostain 1970-luvulta. Strategiaa voi lyhyesti kuvata karkkikaupan hyllynvaltaukseksi. Kohderyhmä on juuri sopiva ja tuotteet voi hinnoitella ylivoimaisen edullisiksi investoinneiksi euron-parin viikkorahalle.

Sitten vaan hollantilaisessa makeistehtaassa tuotantolinja pystyyn ja pian on tarjolla aidon tupakka-askin näköiseen pakkaukseen pakatut leikkitupakat, joissa puru on korvattu suklaalla. Tuotteen ulkoasu on kokoa myöten täydellisen tupakanomainen. Pakkauksessa ei kuitenkaan ole varoitustekstejä EU:n vaatimista syöpäkeuhkokuvista puhumattakaan – lapsethan saattaisivat säikähtää. Tarkasti etsimällä löytyy pieni tarra, jossa häveliäästi lukee ”suklaapuikkoja”.  Maahantuojaksi ryhtyy valtakunnallinen makeistukkuri, joka levittää valmisteet kattavan jälleenmyyntiverkostonsa välityksellä kaikkien Suomen lapsukaisten saataville.

Kaikki sujuikin pitkään mukavasti, kunnes eräänä päivänä kyseisen lauantaiherkun sattui kirpputorin makeishyllystä ostamaan pikkuneiti, jonka äiti on pikaistuksissaan ympäristölleen vaarallinen. Onneton kauppias sai turhaan selitellä tuotteen olevan ”vain makeisrasia” jonka myyminen 9-vuotiaalle ei ollut millään tavoin merkillistä. Monet asiakkaista yhtyivät kauppiaan näkemykseen ja äiti sai kylähullun arvonimen, tässä asiassa mielestään ansiotta.

Paikkakunnan terveystarkastaja näki asiassa onneksi muitakin ulottuvuuksia ja teki ilmoituksen Kuluttajavirastoon. Siellä leikkitupakan myyntiä käsiteltiin kuluttajansuojalain vastaisena sopimattomana markkinointina, jonka vakavuutta lisää sen kohdistuminen lapsiin. Prosessin päätteeksi ”suklaapuikot” saivat porttikiellon Suomeen ja niiden vähittäismyynti kiellettiin, samoin kuin kaikkien muidenkin vastaavantyyppisten tupakkatuotteita imitoivien valmisteiden maahantuonti ja myynti.

Lapsi muistelee toisinaan äidin ”kohtausta” hellästi ja vähän ylpeänäkin siitä, että äiti oli oikeassa: tupakat – nikotiinilla tai ilman – eivät kuulu lasten käsiin.       

Post scriptum

Tämä tarina on totta ja se tapahtui Vantaalla vajaa 3 vuotta sitten. Juttua ei ole aikaisemmin julkaistu. Kuluttajaviraston päätöksen numero on 2004/40/2653, ja sittemmin kielto on otettu osaksi markkinointia koskevia yleisohjeita.

Vantaan Sanomat 8.11.2006

***

Kolumni 1.11.2006: Ihmelääkkeitä

Mitä jos lääkkeitä ei olisikaan? Ei olisi huolta kasvavista kustannuksista eikä holtittomasta käytöstä. Ei tarvitsisi murehtia haittavaikutuksista, yhteisvaikutuksista, lääketeollisuuden moraalista, markkinoinnin ongelmista eikä väärennöksistä.
 
Ripuli, rokot, tuberkuloosi ja muut infektiot huolehtisivat väestönkasvun rajoittamisesta. Syövät näivettäisivät, diabetes olisi kuolemantuomio ja sepelvaltimotauti väijyisi suurta osaa niistä onnekkaista, jotka selviäisivät aikuisikään. Elinajan ennusteesta voisi karsia useita vuosikymmeniä.
 
Lääketiede tukeutuisi kirurgisiin toimenpiteisiin, kylmiin kääreisiin ja ilmaston vaihdoksen terveysvaikutuksiin. Operaatiot olisivat tuskallisia, vaikka kipukynnystä viinan voimalla nostettaisiinkin.
 
Kovin kauas ajassa taaksepäin ei tarvitse mennä, kun maailma näytti tällaiselta. Vasta pari sukupolvea sitten kehitettiin aspiriini, penisilliini, insuliini. Voimmeko kuvitella tulevamme toimeen ilman niitä? Puhumattakaan lääkkeistä, joilla korjataan ikääntymisen, elintapojen tai perimän aiheuttamia muutoksia ja mahdollistetaan hyvän elämän jatkuminen sairaudesta riippumatta. Läpimurrot syövän ja muiden vakavien sairauksien lääkehoitojen kehittämisessä ovat pelastaneet miljoonia ihmishenkiä. Isorokko on hävitetty, tuhkarokko ei enää länsimaissa tapa lapsia ja tuberkuloosiparantolat on suljettu. Eikä mielenterveyspotilaita enää lukita eliniäksi laitoksiin.
 
Lääkkeet ovat myötävaikuttaneet muutoksiin myös muilla elämän alueilla. Perheet voivat suunnitella lapsilukunsa, naisten ei tarvitse elää ei-toivotun raskauden pelossa ja lapsettomuusongelmassa voidaan auttaa. Lääkkeiden avulla lempikin leiskuu vielä vanhemmalla iällä.

Aina lääkkeitä ei tarvita. Jokainen voi vaikuttaa elämäänsä omilla valinnoillaan. Terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta ja savuttomuus ovat tehokkain tapa ehkäistä ja hoitaa suuria  kansansairauksiamme. Yltäkylläisyyden maailmassa on entistä tärkeämpää, että kiinnitämme huomiota elintapoihimme ja kannamme vastuuta itsestämme ja läheisistämme.  
 
Kaikkeen ei lääkkeistä löydy apua. Onnellisuutta ei saa apteekin hyllyltä. Huolenpitoa, hellyyttä tai välittämistä ei voi ostaa. Liian moni elää ilman näitä inhimillisen elämän perusoikeuksia. Liian monelle joudutaan turvallinen lapsuus järjestämään yhteiskunnan toimesta, ja liian moni vanhus elää unohdettuna, vailla läheistensä tukea ja seuraa. Yhteiskunnan ja yksilön sivistyksen mittari on se, miten se kohtelee heikoimpia ja vähäosaisimpia. Me kaikki voimme osallistua paremman tulevaisuuden rakentamiseen, eikä siihen tarvita lääkemääräystä.

Uusi-Vantaa 2/2006

***

Kolumni 25.9.2006: Salatut sairauskertomukset

Valtakunnassa on meneillään hanke, jonka tavoitteena on koota potilaiden sairauskertomustiedot ja siirtää ne tietoverkkojen välityksellä kaikkien terveydenhuollon toimipisteiden käyttöön. Nykyisinhän potilastiedot ovat toimipaikkakohtaisia, eikä niitä voi siirtää esimerkiksi terveyskeskuksesta sairaalaan ilman potilaan antamaa tapauskohtaista kirjallista suostumusta. Tämä aiheuttaa monta turhaa tutkimusta ja kaikkinaista epäselvyyttä hoitotilanteessa.

Kansalaisena ja veronmaksajana uudistusta voi pitää tervetulleena. Se lisää potilasturvallisuutta ja mahdollistaa hyvän hoidon toteutumisen entistä paremmin. Sähköinen sairauskertomusrekisteri helpottaa myös terveydenhuollon ammattilaisten työtä. 

Luottamukseni lääkäreihin ja hoitajiin sekä salassapitovelvoitteen toteutumiseen terveydenhuollossa on luja. Silti mietityttää, millä tavoin tietojen käyttö vain hoidosta lähteviin tarpeisiin ja potilaan etujen mukaisesti varmistetaan. Ovatko kaikki sairaustiedot sellaisia, että ne on tarpeen tallettaa kansalliseen rekisteriin? Ketkä kaikki pääsevät tietoihin käsiksi ja miten tietojen asianmukaista käyttöä valvotaan? Joutuuko potilas itse valvojan rooliin – ja jos joutuu, mitä siitä seuraa?

Entäpä jos joku havittelee tietovarannosta bisnestä Amerikan malliin? Aineistohan sopisi erinomaisesti vaikkapa lääkkeiden kohdemarkkinoinnin suunnitteluun.

Päättäjiltä on löydyttävä viisautta edistää yhteistä hyvää, mutta samalla varmistaa sen toteutuminen terveydenhuollon tavoitteiden mukaisesti potilaan yksityisyyttä ja päätösvaltaa kunnioittaen.

Terveydeksi!-lehti 3/2006

***

Pääkirjoitus 3.3.2006: Näkymätöntä työtä

Vuoden alkajaisiksi voimaan tulleet lainsäädäntömuutokset toivat apteekeille taas uusia haasteita. Pitkään valmisteltu, merkittävä lääkekorvausjärjestelmän rakenteellinen kokonaisuudistus toteutettiin tammikuun alusta alkaen. Myös lääkkeiden hintoja muutettiin ennen näkemättömän paljon.

Hinnantarkistuskierroksen 350 lääkevalmisteen hinnat olivat vuodenvaihteessa katkolla. Normaalin, ja sellaisenaankin varsin työlään, lääkevaihtoon liittyvän neljännesvuosittaisen hintaputkien määrittelemisen lisäksi vuodenvaihteessa tehtiin korvausperusteisten tukkuhintojen leikkaus, joka kosketti noin 4600 lääkevalmistetta. Päätökset muutosten voimaantulosta tehtiin eduskunnassa vasta loppuvuodesta, eikä valmistautumiseen lääkevalmisteiden tiedoston ylläpitäjillä tai apteekeissa jäänyt liikaa aikaa.

Kaikki kuitenkin saatiin hoidettua ajallaan, sekä valmistelu että täytäntöönpano apteekeissa. Toimitusvarmuuteen ei tullut pelättyä notkahdusta, vaikka joulukuu oli erittäin kiireinen. Voimme olla taas kerran ylpeitä apteekkien venymiskyvystä ja vastuullisuudesta. Muut eivät sitä sitten huomaakaan. Suurienkin muutosten sujuva toteuttaminen vastaanotetaan itsestäänselvyytenä. Julkisen liikenteen matkalippujen kolmen prosentin hinnankorotus pääsi otsikoihin, lääkkeiden viiden prosentin hinnanalennus ei.  Yhä useampi asiakas on kuitenkin havainnut lääkelaskunsa pienentyneen ja antaa siitä myönteistä palautetta. Toivoisi, että joskus tällainenkin viesti lääkealalta ylittäisi julkisuuskynnyksen.

Nikotiinilääkkeet siirrettiin vapaaseen myyntiin helmikuun alusta alkaen. Vähittäiskauppa iloitsee ja lupaa kaksinkertaistaa myynnin, ja viranomaiset ja eduskunta odottavat savuttomuuden ihmettä. Kunpa tupakasta pääsisikin eroon vain lääkkeiden myyntiä lisäämällä! Tanskalaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että joka neljäs nikotiinikorvaushoitovalmisteita vieroituksen apuna käyttänyt jää niistä riippuvaiseksi. Onnistunutkaan lääkkeellinen vieroitus ei aina tuota pysyvää tulosta, sillä laajan pitkäaikaisseurannan mukaan vain viitisen prosenttia nikotiinilääkkeen avulla lopettaneista oli kahdeksan vuoden kuluttua edelleen polttamatta.

Apteekeilla riittää siis edelleen työsarkaa savuttomuuden tukemisessa. Onnistunut vieroitus toteutuu parhaiten ammattilaisen avulla. Apteekin uusille yksilöllisille tupakanvieroituspalveluille ja neuvonnalle on tarvetta. Uutena kohderyhmänä tulee huomioida nikotiinilääkekoukussa olevat asiakkaat: heidän lukumääränsä tulee lähivuosina lisääntymään. Monissa apteekeissa onkin oivallettu tilaisuus näyttää, minkä lisäarvon ammatillinen palvelu tuo lääkemyynnille.

Apteekit tuottavat päivittäin valtavan määrän selvittely-, ohjaus- ja neuvontapalveluja. Yksinomaan reseptin toimittamiseen liittyy monia, erityistä asiantuntemusta vaativia vaiheita. Itsehoidon ohjaaminen ja lääkkeen valinta asiakkaan tarpeita vastaavaksi on haasteellinen tehtävä. Apteekkien koulutetut astma-, diabetes- ja sydänyhdyshenkilöt tekevät merkittävää kansanterveystyötä tavoittaen sellaisetkin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt, jotka eivät käytä muita terveyspalveluja. Tämä näkymätön työ on tärkeä osa terveyspalvelujärjestelmäämme. 

Apteekkarilehti 3/2006

***

Pääkirjoitus 1.9.2005: Lääketurvallisuutta asiantuntemuksella

Käytännöt lääkehuollon toteuttamisessa julkisessa terveydenhuollossa ja kuntien kotipalvelun piiriin kuuluvassa avoterveydenhuollossa vaihtelevat paljon. Vanhusten määrän kasvu sekä resurssipula ovat paikoitellen johtaneet menettelytapoihin, jotka eivät ole perusteltuja ainakaan lääketurvallisuuden ja lääkehoidon laadun näkökulmasta.

Ikääntymisen myötä lääkkeiden käyttö lisääntyy ja myös lääkehoitoihin liittyvät ongelmat yleistyvät. Vähintään viittä reseptilääkettä käyttäviä yli 74-vuotiaita on lähes 40 % ikäluokasta, ja 65 - vuotiaistakin noin kolmannes. Monilääkityillä on myös käytössään eniten itsehoitolääkkeitä. Lääkkeiden haittavaikutuksia on arveltu esiintyvän vanhusväestössä noin 20 %:lla.

Tyypillisesti haittojen taustalla olevia syitä ovat tarpeettomat, päällekkäiset tai keskenään yhteensopimattomat lääkkeet. Kliinisesti merkittäville interaktioille altistuu tutkimusten mukaan 10 % potilaista, ja 1-2 % yhteisvaikutuksista on mahdollisesti vaarallisia. Lääkitykseen liittyvät ongelmat aiheuttavat eri tutkimusten mukaan 20 – 40 % iäkkäiden sairaalahoidon tarpeesta.

Ikääntyvien kotona selviytymistä pyritään nykyisin tukemaan eri keinoin. Seniorikansalaiset käyttävätkin tyypillisesti kunnallisia kotipalvelun ja kotisairaanhoidon palveluita. Monissa kunnissa on kuitenkin viime vuosina tapahtunut muutoksia kotisairaanhoidon toteuttamistavoissa. Organisatoriset uudistukset ovat johtaneet hallinnollisen vastuun siirtämiseen terveydenhuollosta sosiaalitoimen alle, ja lääkehoidon toteuttamisvastuu voi olla kotipalvelun henkilökunnalla. Tällainen järjestely on riskialtis. On ensiarvoisen tärkeää, että potilaan lääkehoidosta huolehtivilla on riittävä ammatillinen pätevyys ongelmien havaitsemiseen ja vastuun ottamiseen lääkehoidon kokonaisuudesta.

On kuitenkin ymmärrettävää, että tulevien vuosien ikääntymisbuumi ja kasvava vanhustenhoidon resurssipula edellyttävät uudenlaisia toimintatapoja. Eri ammattiryhmien tehtävänjakoa pohdittaessa on kuitenkin pidettävä mielessä perusasiat, ettei lapsi mene pesuveden mukana. 

Kunnallisen kotipalvelun lääkejakelussa voidaan käyttää vähemmän koulutettua henkilökuntaa, jos lääkehoidon onnistuminen on varmistettu muulla tavoin. Ratkaisu lääkehuollon hallintaan löytyy omasta lähiapteekista. Siellä työskentelee lääkehoidon asiantuntijoita, jotka voivat tarjota erilaisia ammatillisia palveluita. Koneellinen annosjakelu on hyvä esimerkki yhteistyöstä, jonka edut heijastuvat monelle taholle: potilaalle lääketurvallisuuden lisääntymisenä ja lääkehoidon laadun paranemisena, kunnalle kotipalvelun työmäärän vähenemisenä ja yhteiskunnalle turhien lääkekustannusten alenemisena.

Apteekkarilehti 9/2005

***

Pääkirjoitus 4.2.2005: Lääkehoidot kuntoon

Apteekkilaisille ongelmat lääkehoidossa ovat jokapäiväisiä asioita. Niiden ehkäisemiseksi annetaan lääkeneuvontaa, seulotaan yhteisvaikutuksia ja toimitetaan lääkelistoja päällekkäisyyksien karsimiseksi. Luulen silti, että apteekeissa nähdään todellisesta ongelmavyyhdestä vain pintakuohua. Todellisuus on karu. Itselleni tilanteen vakavuus kolahti kunnolla vasta, kun jouduin kokemaan sen itse.

Iäkäs sukulaistätini joutui loppukesällä sydänvaivojen vuoksi viikoksi sairaalahoitoon. Sitä ennen muuten perusterve ja itsenäisesti toimeentuleva henkilö oli muutaman vuoden ajan käyttänyt kahta lääkettä kohonneen verenpaineen ja sydänvaivojen hoitoon. Sairaalassa potilas tutkittiin perusteellisesti, diagnoosia tarkennettiin ja lääkkeet vaihdettiin toisentyyppisiin valmisteisiin. Kotiinpääsyn yhteydessä haettiin uudet lääkkeet apteekista. Käytössä oli nyt kolme huolellisesti valittua ja käyttötarkoitukseensa hyvin sopivaa lääkevalmistetta.

Lopputarkastuksessa potilaan kunto todettiin hyväksi. Yksi lääke vaihdettiin odotetusti samantyyppiseen mutta pitkäaikaiskäyttöön paremmin soveltuvaan valmisteeseen. Seuraava käynti lääkärille varattiin vuoden kuluttua.

Lääkitys saattaa aiheuttaa huimausta ylösnoustessa. Tämä oli tiedossa, mutta yllätti kuitenkin, ja täti horjahti, kaatui ja kolhaisi selkänsä kaapin kulmaan. Selkä kipeytyi siinä määrin, että edessä oli uusi lääkärireissu. Se päätyi terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Viikon levon jälkeen täti oli taas jaloillaan. Toinen sukulainen avusti kotiinpaluussa, johon liittyi muun muassa terveyskeskuslääkärin määräämien lääkkeiden hakeminen apteekista. Kotisairaanhoitajan kanssa oli sovittu lääkkeiden jakamisesta. 

Tätiä alkoi kuitenkin huolestuttaa kaapin päälle kertyvien lääkepakkausten määrä, ja hän pyysi minua tarkistamaan tilanteen. Se olikin tarpeen. Reilun kahden kuukauden sisällä tädille oli määrätty ja toimitettu kolmen kuukauden annokset: yhteensä kahdeksaa eri valmistetta. Apteekista oli haettu ja jaettu jo käytöstä poistettuja lääkkeitä, sairaalasta alkusyksyllä määrättyjä lääkkeitä sekä uusia terveyskeskuslääkärin määräämiä lääkkeitä. Hoitoon hyvin sitoutunut täti oli tunnollisesti nauttinut ne ohjeiden mukaisesti.        

Puhelu viimeksi lääkkeitä määränneelle lääkärille palautti hoidon takaisin raiteilleen. Ongelman ydin oli se, että terveyskeskuksessa ei ollut aikaisemmasta lääkityksestä tietoa eikä potilas itse ollut osannut selittää sen sisältöä. Sairaalan ja terveyskeskuksen tietojärjestelmät eivät keskustelleet keskenään, joten lääkäri ei voinut selvittää tilannetta mitenkään.

Tädin hyvinvointia lääkecocktail ei tainnut edistää. Se ei tehnyt hyvää myöskään kukkarolle. Yhteiskuntakin osallistui kiitettävästi kustannusten jakoon, sillä monet lääkkeistä olivat erityiskorvattavia. Lopulta iso osa niistä päätyi ongelmajätelaitokselle, kunnan kustannuksella hävitettäväksi.

Tämä tapaus ei varmasti ole ainutlaatuinen. Lääkehoitojen toteutus erityisesti useita lääkkeitä käyttävillä ikäihmisillä ei ole hallinnassa. Ketään ei voi syyttää, sillä kaikki toimivat parhaan tietonsa varassa. Nykysysteemillä asiat vaan eivät suju niin kuin pitäisi, eikä tilanne muutu, ellei toimintatapoihin saada muutosta. Yhteistyötä lääkäreiden, hoitajien ja apteekkien välillä vanhusten lääkehoitojen hallitsemiseksi on tehostettava. Vain siten voidaan varmistaa, että lääkkeistä koituva hyöty on jokaiselle potilaalle suurempi kuin turhista lääkkeistä aiheutuvat haitat ja kustannukset.
       
Apteekkarilehti 2/2005

***

Pääkirjoitus 2.7.2004: Kalliit lääkkeet

Lääkkeiden hinta kiinnostaa. Argumentoinnin lähtökohtana on yleensä se, että lääkkeet ovat kalliita. Hokemasta on muodostunut fakta, jonka todenperäisyyttä ei edes yritetä kyseenalaistaa, vaikka Suomi sijoittuu vähittäishintojen vertailussa ostovoimapariteetti huomioon ottaen tukevasti keskihintaisten EU-maiden joukkoon.

Lääkevaihdon ansiosta käytetyimpien reseptilääkkeiden hintataso on nykyisin vähintäänkin maltillinen, ja muista maista poiketen suomalaisella kuluttajalla on vieläpä vapaus valita erihintaisista lääkkeistä ilman, että se vaikuttaa lääkekorvauksen suuruuteen. Itsehoitolääkkeistä neljännes maksaa alle 5 euroa, puolet alle 7,50 euroa. Myynnin kappalemääräisestä volyymistä alle viiden euron valmisteiden osuus on yli puolet ja alle 7,50 euron lähes 80 %. Hintatasoa ei voi pitää korkeana verrattaessa sitä mihin tahansa muihin tuotteisiin.                   

Todella kalliita lääkkeitäkin löytyy. Niiden käyttäjiä ei ole paljon, mutta kustannukset ovat sitäkin suuremmat. Yhden potilaan hoito voi maksaa vuodessa satoja tuhansia euroja, ja kustannukset maksaa pääosin yhteiskunta. Siten on selvää, että asiaan kiinnitetään erityistä huomiota, etenkin kun bioteknologian kehittyessä on odotettavissa yhä uusia innovaatioita ja lisää potilaita juuri kalliimpien lääkkeiden ryhmään. Jotta mahdollisimman moni potilas saisi tarvitsemansa avun, on kustannusten kohdentamista ja niiden rakennetta mietittävä tarkasti.

Apteekeille kalliit lääkkeet ovat lähinnä palvelutuotteita yksittäisille asiakkaille. Kate vaihtelee muutamasta prosentista korkeintaan kymmeneen prosenttiin. Kaikissa tapauksissa valmisteita ei pidetä varastossa, vaan ne tilataan asiakkaan pyynnöstä. Aina asiakas ei kuitenkaan lunasta tilaamaansa lääkettä. Kylmäsäilytyksen vaativia tuotteita (joita useat kalliit lääkkeet ovat) ei lääketurvallisuussyistä voi välttämättä palauttaa tukkukauppaan, joten asiakkaalta lunastamatta jääneet valmisteet jäävät apteekin tappioksi.

Kalliiden lääkkeiden problematiikassa on muitakin apteekin kannalta erityisiä piirteitä. Monilla potilailla suurten lääkekustannusten omavastuuraja raja ylittyy jo alkuvuodesta, jonka jälkeen syntyvät kustannukset korvataan sairausvakuutuksesta kokonaan. Käytännöksi on muodostunut se, että apteekit hakevat korvauksen asiakkaan puolesta. Se on monissa tapauksissa myös potilaan ainoa keino saada lääkkeet käyttöönsä – kaikilla kun ei ole satojen tai tuhansien eurojen sijoituskassaa käytössään. Kelan ruuhkautuneen korvauskäsittelyn vuoksi apteekit joutuvat erityisesti suuremmilla paikkakunnilla odottamaan saataviaan kohtuuttoman kauan. Sosiaaliturvan koroton luototus ei kuitenkaan kuulune apteekeille tarkoitettuihin tehtäviin.   

Kalliiden lääkkeiden kustannusten kasvun hillitsemiseksi etsitään keinoja. Niitä varmasti löytyy. Potilaiden kannalta on tärkeää, että kalliita lääkkeitä saa jatkossakin apteekeista. Tästä on kokemusta dialyysinesteiden osalta, jotka 1990-luvun puolivälissä siirrettiin yksinomaan sairaalajakeluun. Potilaiden vaatimuksesta valmisteet palautettiin nopeasti takaisin apteekkeihin. Apteekeissa on puolestaan ymmärrettävä kalliiden lääkkeiden erityisasema valtiontalouden näkökulmasta ja huolellisuuden merkitys toimitusprosessissa. Lipsahdukset voivat aiheuttaa suuren taloudellisen vahingon.  Päättäjien taas on nähtävä kokonaisuuksia ja ymmärrettävä apteekkitoiminnan riippuvuus päätösten taloudellisista seurauksista. Kakkua ei voi samanaikaisesti syödä ja säilyttää.

Apteekkarilehti 7/2004