En ymmärrä tätä ajatuksenkulkua, vaikka olenkin erittäin hyvin perillä Vantaan talouskriisistä ja sitoutunut sen yhteisvastuulliseen hoitamiseen. Rahapulassa vähät varat on käytettävä viisaasti ja veronmaksajia kunnioittaen. Tässä suunnitelmassa ei ole järjen häivää, ei taloudellisesti eikä toiminnallisesti.
Rekolassa on asukkaita lähes 3000, ja päivähoitoikäisiä lapsia on ainakin parisataa. Vanha, 1960-luvulta asti toiminut päiväkoti on saanut purkutuomion. Uudelle päiväkodille on varattu tontti strategisesti erittäin hyvälle paikalle 100 metrin päähän Rekolan asemasta. Mutta 400 000 euron tähden lapset ollaan siirtämässä keskelle Havukoskea, kauas työmatkaliikenteen reiteistä ja asemalta. Alueelle, jossa on jo ennestään 5 päiväkotia.
Kaunialan sairaalan peruskorjaukseen ja uudisrakentamiseen esitetään yli 10 miljoonan investointivarausta. Budjetti on 2,5-kertaistunut alkuperäisestä 4 miljoonan kustannusarviosta. Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian pöydälle jatkoselvittelyä varten. Toivoisin vaikkapa tästä Kaunialan sairaalalle varatusta jättipotista murusia Rekolan lapsille, jotta perheet voisivat saada päivähoitopalvelut kotikylästään. Minusta se ei ole liikaa vaadittu alueella, jossa suurin osa asukkaista käy työssä ja maksaa veronsa.