Apteekeille viitehintajärjestelmä merkitsee valtavasti ylimääräistä työtä ja taloudellista epävarmuutta. Oma roolini järjestelmän valmistelijana ja viestinviejänä ei ole ollut pelkästään mukava. "Entisenä kelalaisena" ymmärrän tarpeen lääkekorvausmenojen alentamisen. Omassa työssäni näen mitalin toisenkin puolen. Toimiala tarvitsee järkevän rahoituspohjan, eikä lääkkeen hintaan liittyvä marginaali enää ole sitä. Tarvitaan uusia ajatuksia. Niitäkin voi miettiä tällä pitkällä viikonlopulla kansainvälisten ystävien seurassa kauniissa Kuusamossa. Aurinko paistaa, vihdoinkin.